Skip to content
menu-icon-lq
close-icon-lq
Takaisin

Mistä idea LaatuAreenaan tuli?

Labquality järjestää ensimmäistä kertaa sosiaali- ja- terveydenhuollon sekä pelastustoimen päättäjille ja laadun asiantuntijoille suunnatun tapahtuman LaatuAreenan 15. joulukuuta 2022.

Idea LaatuAreenaan lähti Labquality Days -tapahtumassa jo vuosia järjestetyssä laatutieto hyötykäyttöön -sessiosta.

“Koemme aiheen tärkeäksi ja katsoimme, että samantyyppistä lähestymistapaa laatuun ja johtamiseen ei ole muissa tapahtumissa, joten halusimme erottaa sen omaksi tapahtumakseen”, kuvailee LaatuAreenan puheenjohtaja Nina Heinola, joka toimii Labqualityn auditointi- ja sertifiointitiimissä palvelujohtajana.

Tavoitteiltaan ja teemoiltaan LaatuAreena on samantyyppinen kuin aiemmin järjestetyt laatutieto hyötykäyttöön -ohjelmakokonaisuudet Labquality Dayseillä. Vuosi 2022 tuntui oikealta hetkeltä järjestää uutta tapahtumaa.

“Kulunut vuosi on ollut erilaisiin muutoksiin valmistautumisen vuotta”, Heinola sanoo. “Meillä on lainsäädäntöuudistus, pitkään toivottu soteuudistus alkaa olemaan valmis, ja uudet hyvinvointialueet ovat käynnistymässä.”

Ennakoiva laadunhallinta ja laadun varmistaminen sekä vielä valmisteilla oleva valvontalaki ja siihen liittyvät omavalvonta ovat olleet ajankohtaisia kysymyksiä. Lisäksi kevään Labquality Days -tapahtumassa järjestetty ajatushautomo sai Heinolan mukaan valtavan hyvää palautetta, minkä takia LaatuAreenan kaltaiselle tapahtumalle nähtiin olevan kysyntää.

“Siellä meitä oli iso joukko laatupäälliköitä ja laatuasiantuntijoita keskustelufoorumissa, ja sieltä nousi vahva kokemus ja palaute siitä, että on mahtavaa päästä kollegoiden kanssa miettimään ajankohtaisia kysymyksiä.”

LaatuAreena-tapahtuma ei tule olemaan perinteinen luentotilaisuus, vaan vuorovaikutuksellinen tilaisuus, jossa kuullaan sote-alan ja pelastustoimen asiantuntijoiden puheenvuoroja. Osallistujat pääsevät pohtimaan pöydällä olevia asioita ja kysymyksiä sekä toistensa että luennoitsijoiden kanssa.

Miten LaatuAreenan ohjelma rakentui?

LaatuAreenan työryhmälle oli ilmiselvää, että tapahtuman teemaksi tulisi varautuminen, sillä lähes kolme vuotta on jo eletty pandemian keskellä, ja lisäksi muut maailman tapahtumat ovat lisänneet yhteiskunnallisia epävarmuustekijöitä.

“Mitä poikkeukselliset maailman tapahtumat ovat tuoneet arkeemme? Miten olemme jo nyt varautuneet poikkeaviin ilmiöihin?” Heinola esittää kysymyksiä, joita päästään myös pohtimaan LaatuAreenassa.

Julkinen sektori elää myös isoa muutosta, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ja lainsäädäntö uudistuu.

“Sitäkin kautta tulisi miettiä varautumisen merkitystä. Miten hallitsemme tämän muutoksen siten, että me voimme sanoa, että laatu sekä asiakas- ja potilasturvallisuus on varmistettu kaikkina hetkinä muutoksen aikana?”

Labquality on uudistamassa kansallista sosiaali- ja terveydenhuollon SHQS-laatustandardiaan, ja kulunut vuosi onkin tehty tiivistä yhteistyötä sote-organisaatioiden ja Kuntaliiton pelastustoimen kumppanuusverkoston sekä pelastuslaitosten ja asiantuntijoiden kanssa.

“Meillä on ilo saada puheenvuoro myös heiltä LaatuAreenaan”, Heinola iloitsee.

Uuden tapahtuman järjestäminen on ollut mielenkiintoista ja innostavaa. Heinola osallistui kesäkuussa kansainväliseen BMJ:n Quality and Safety in Healthcare –konferenssiin, jossa pääsi käymään hyviä keskusteluja laadusta sekä asiakas- ja potilasturvallisuudesta.

“Nyt on mahdollisuus päästä rakentamaan samanhenkistä tilaisuutta tänne meille Suomeen ja antaa meidän sote- ja pelastustoimen asiantuntijoille foorumin samanlaiseen keskusteluun”, Heinola kehuu.

“Se on todella innostavaa, ja siksi odotankin paljon LaatuAreenalta.”


LaatuAreena järjestetään 15. joulukuuta 2022 Helsingissä. Tutustu ohjelmaan ja varaa paikkasi!

Jaa artikkeli

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt ajan tasalla uusista tuotteista, palveluista, koulutuksista ja tapahtumista!